
Saarijärven Käyttökoirat ry
on pieni, kolme vuosikymmentä toiminut yhdistys. Meidän tavoitteenamme on mahdollistaa ja pitää palveluskoiraharrastus alueellamme voimissaan, sekä auttaa uusia harrastajia hakeutumaan sen pariin!

Palveluskoira- kokeen koeosiot
Tottelevaisuusosuus
Koira ja ohjaaja suorittavat kentällä tietyt tottelevaisuusliikkeet, jotka tuomari arvostelee. Suorituksessa arvostetaan tarkkuutta, vietikkyyttä ja nopeutta, sekä koiran halua työskennellä ohjaajalle. Koira suorittaa mm. seuraamista, istumisen, maahanmenon ja seisomisen sekä noudot.

Maasto-osuus
Koostuu lajiosuudesta (esim. haku tai jälki), joita on esitelty alempana ja esineruudusta. Esineruutu on puolen hehtaarin kokoinen tallattu alue, johon on piilotettu neljä pientä esinettä. Koira etsii ja tuo ne ohjaajalle tämän ohjatessa sen työskentelyä ruudun ulkopuolelta.

Palveluskoirien kansalliset koelajit
Hakukoe
Koira etsii ohjaajansa ohjauksessa metsään piiloutuneita ihmisiä ja ilmaisee ne joko jäämällä haukkumaan löytyneen luo tai tuomalla ohjaajalle rullan merkiksi löydöstä.
Jälkikoe
Koira etsii janalta ihmisen kulkeman jäljen ja lähtee seuraamaan sitä. Se ilmaisee ohjaajalleen jäljen varrelta keppejä, joita jäljen tekijä on sinne jättänyt.
Etsintäkoe
Tämä monipuolinen koelaji koostuu useammasta osiosta; siinä on hakua, jälkeä ja kahta erilaista esine-etsintää.
Viestikoe
Kahden ohjaajan lajissa koira juoksee ohjaajien väliä joutuen välillä jäljestämään loppumatkan ohjaajan siirryttyä eteenpäin radalla.