Kusiaismäen kenttä on nyt tosiaan remontissa ja treenaamme sunnuntaisin ja keskiviikkoisin vaihtelevasti, ilta-aikaan. Välillä myös muina päivinä, riippuen treenajista itsestään ja heille sopivista ajoista. Paikkoina toimivat Nahjuksen nuorisoseurantalon kenttä, Tarvaalan kaukalo tai Kolkanlahti. Tarkin tieto löytyy Whatsapp-ryhmästämme. Tehovastus-areenalla treenit alkavat todennäköisesti marraskuun puolella ja niiden treenien aikataulu selviää myöhemmin. Facebookin treeniryhmässä (julkinen) kannattaa kysellä onko treenaajiaJatka lukemista ”Syksyn treeniaikataulut”
Kategoria-arkisto:treenit
Metsäjälkitreenit alkavat
Järjestämme palveluskoirien metsäjälkitreenejä kokeisiin tähtääville koirakoille viitenä peräkkäisenä torstaina klo 17.30 Saarijärven seudulla. Treenit alkavat juhannusviikolta 21.6! Mukaan mahtuu kerrallaan 2-3 koirakkoa ja paikkoja voi tiedustella Suvilta 0408368535 tai ”sjkk-treenit” whatsapp-ryhmästä, johon pääsee facebook-ryhmästämme löytyvän linkin kautta liittymään. 🙂
Treenit Kusiaismäen kentällä 29.4 alkaen
Tavoitteellisten tottistreenit siirtyvät tänään Kusiaismäen kentälle! Eli sunnuntaisin treenataan siellä klo 16-19. Keskiviikkoisin treenit samassa paikassa klo 18.30-20.30! Muista seurata SJKK Treenit facebook-ryhmää, niin pysyt kartalla 🙂
Hyppytekniikkatreeniä
Tänään treenattiin hallilla vähän erilaisia estetehtäviä ja saatiin hyviä vinkkejä koirien hyppytekniikan parantamiseen! Kun hyppytekniikka on kunnossa, säästää se myös koirien kroppaa ylimääräiseltä rasitukselta. 😉 Suuret kiitokset Savolaisen Annalle hyvistä treeneistä ja kullanarvoisista vinkeistä. Toivottavasti päästään toisenkin kerran pitämään samanlainen spesiaalitreenipäivä. Ohessa pari kuvaa harjoitteista! Kohti kevättä mennään! Treeni-intoa hallikauden loppuun – Siiri
Näin pysyt kartalla meidän treeneistä!
Tavoitteellisten tottistreenit joulukuun 2017 – maaliskuun 2018 ajan alkaen 3.12 sunnuntaisin Tehovastus Areenalla klo 10-12! Osallistumismaksu 3€/kerta. Ajantasaisimman tiedon Tehovastus Areenan varauksista näet aina täältä eli hallin varauskalenterista. Huomaathan, että kalenterin kuukausinäkymä alkaa sunnuntaista eikä maanantaista 🙂 Lisäksi päivitämme muutoksista facebookin treeniryhmään (kannattaa ehdottomasti liittyä) ja siellä voi myös kysellä, onko keskiviikko-illan ulkona olevalle vuorollemmeJatka lukemista ”Näin pysyt kartalla meidän treeneistä!”
Hallikauden ilot :)
Ihanaa treenata lämpimässä ja tuulen ulottumattomissa! (katsohan kuvat ;))
Talvikauden tavoitteellisten treenit
Lauantaina 7.10 alkaen treenaamme tavoitteellisten koirakoiden kanssa Tehovastus Areenalla (Rentontie 7, 43100 Saarijärvi). Loka-marraskuussa lauantaisin klo 10-12, paitsi la 3.11 ja 18.11. Joulukuu-maaliskuu sunnuntaisin klo 10-12. Hallivuoron hinta jäsenille 3€/koira/kerta TAI 60€ koko kausi 24 treenikertaa. Kausihinnalla ehdit mukaan 15.10 mennessä, maksuohjeet voit pyytää sähköpostitse osoitteesta saija.palmu@gmail.com. Kusiaismäen kentällä treenaillaan ke 27.9 klo 18-20 &Jatka lukemista ”Talvikauden tavoitteellisten treenit”
Tapahtumasivua päivitetty
Treenit edelleen Kusiaismäessä keskiviikkoisin 18-20 ja sunnuntaisin 3.9 alkaen jo klo 16-19. Riitta Kivimäen tottelevaisuuskoulutus pidetään 18.11 Tehovastus areenalla, tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet tulossa myöhemmin sekä tänne että facebookiin. Ensi vuoden tapahtumista ensimmäinen varmistunut on 1.5.2018 pidettävä BH-koe! Muistakaa seurata tapahtumasivua ja facebookia!
Tavoitteellisten tottistreenivuorot!
Alkaen 10.5 treenaamme Kusiaismäessä seuraavasti: keskiviikkoisin klo18-20 & sunnuntaisin klo 17-20 🙂 Poikkeuksena ke 24.5 ja ke 31.5 treenit alkavat klo 18.30.
Touko- ja kesäkuussa tapahtuu!
Järjestämme kaikille kiinnostuneille avoimen maastopäivän helatorstaina 25.5, tutustumislajeina haku ja jälki. Tervetuloa joko koiran kanssa tai ilman! Mahdollisuus kokeilla molempia lajeja oman koiran kanssa, tai tulla paikalle katsomaan. Tarkoituksena on käydä lajien perusteita hieman läpi ja sitten treenata porukassa (perusharjoitteet). Sitovat ilmoittautumiset Suville 20.5 mennessä osoitteeseen kurkinen.suvi(a)gmail.com. Laitamme lisää infoa osallistujille sähköpostitse! Tapahtuma on maksuton. KesäkuussaJatka lukemista ”Touko- ja kesäkuussa tapahtuu!”