Koronakesä 2020

Me koiraharrastajatkin joudumme ottaamaan huomioon koko maailmalaajuisen koronatilanteen. Koska me treenaamme pienissä ryhmissä, jatkamme yhteistreenejä normaalisti turvaväleistä ja hygieniasta huolehtien. Jos kuulut riskiryhmään tai olet kipeänä, treeneistä kannattaa jäädä pois. Jokainen kantaa vastuun itsestään ja omasta terveydestään ja huolehtii, ettei aiheuta tartuntavaaraa muille. Näillä varotoimilla koiraharrastus jatkuu kunnes toisin määrätään!

KIITOKSET TALKOOLAISILLE hyvin sujuneesta jälkikokeesta 6.6.2020! Koe saatiin kunnialla pidettyä erinomaisin järjestelyin poikkeusoloista huolimatta.


MUUTAMA ASIA KESÄÄN LIITTYEN. Mäkäräisaika koettelee niin ihmisten kuin koirienkin hermoja. Samoin puutiaiset ovat saapuneet iloksemme. Kannattaa valita tuote niiltä suojautumiseen koiran elintapojen mukaan. Valinnanvaraa on. Käärmeenpuremaa epäiltäessä ota aina heti yhteys eläinlääkäriin! Lemmikki tarvitsee aina hoitoa klinikalla, kotihoito ei riitä. Autossa koiran turvallisin matkustustapa myös kuumuuden kannalta on häkki. Näin kaikki luukut voi jättää parkissa auki ja ilma pääsee kiertämään. Huolehdi aina myös vettä tarjolle! Järkevintä on kuitenkin jättää koira esimerkiksi kauppareissun ajaksi kotiin!

Lämmintä uintikesää kaikille!

Vuosikokous 2020

Vuosikokous pidettiin Linnan Liisassa 7.3.2020 hyvässä seurassa ja mahatkin saatiin täyteen. Keskusteltiin pakollisen asian lisäksi mm. yhdistyksen tulevasta tiedotuksesta ja tapahtumista. Myös uusi johtokunta saatiin valittua =) Johtokunnan jäsenet 2020 löydät sivulta yhdistys.

Olemme joka vuosi palkinneet koiria ja jäseniämme. Vakiopalkittavat ovat vuoden käyttökoira, vuoden tokokoira ja vuoden näyttelykoira. Lisäksi palkitsemme jonkun henkilön tai koirakon erityismaininnalla. Viime vuoden suorituksista palkitut:

Käyttökoira 2019: bpkg Mieletön Monsteri ”Hukka”, omistaja Terhi Jakoaho

Tokokoira 2019: bcn Vuohitallin Satukirjan Prinsessa ”Piki”, omistaja Tanja Sauranen

Lisäksi Tanja & Piki palkittiin vielä maininnalla ”Periksiantamaton parivaljakko” upean, sitkeän tokouran johdosta ja valioitumisen kunniaksi!

Suuret onnittelut palkituille!!! On upeaa päästä palkitsemaan jäseniämme joka vuosi. Aina olemme saaneet aikaan jotain palkitsemisen ja maininnan arvoista =)

AquaBarks; luento 25.5.19

Heippa kaikki jäsenet ja muut, tällaista olisi tarjolla AquaBarksilla Jyväskylässä:

”PIINAAKO KOIRAASI HIIVA? EIKÖ RUOAN VAIHTO AUTA? TULE OPPIMAAN LISÄÄ
KOIRIEN HIIVAONGELMISTA!

Koirien ravitsemusasiantuntija Heidi Edelman (Ntrl Pet Health, Lahti)
saapuu pitämään luentoa koirien hiivaongelmista ja niiden selättämisestä
AquaBarksille LAUANTAINA 25.5.2019 KLO 12.00.

Luennon sisältö:
Hiivaongelmien taustaa ja siihen liittyviä oireita
Hoidon perusperiaatteet: miten hiivaongelmaa lähdetään hoitamaan?
Miksi yksittäiset valmisteet tai pelkkä ruoan vaihto eivät tuo pysyvää
apua?
Käytännön esimerkkejä

Ilmoittaudu mukaan 12.5. mennessä: tarja@aquabarks.com.

Huom, ilmoittautuminen on sitova.
Tarjolla pientä purtavaa + kahvi/tee.
Luennon hinta 25€/hlö.

Tule mukaan ja ota kaverisikin! ”

Ruokintaneuvonta 24.5.

Tapahtumasivu facebookissa

Kesätreenit 19

Treenit pidämme Tarvaalassa, Poken kaukalolla sunnuntaisin klo 16 eteenpäin & keskiviikkoisin klo 18.

Facebookin treeniryhmässä kannattaa kysellä onko treenaajia tulossa milloinkin, jos haluaa varmistua asiasta. Siellä on myös kutsulinkki whatsapp-ryhmäämme, jossa tällä hetkellä ajantaisin tieto treeneistä ja osallistujista. Jos sinulla ei ole facebookia, ole yhteydessä puheenjohtajaamme tai sihteeriimme puhelimitse.

Poken kaukalo sijaitsee koirapuiston vieressä lähellä isoa tietä. Osoite: Uuraistentie 240.

IMG_20180816_091332624_HDR
Kesää odotellessa voi muistella edellistä 😉 Kyllä se vielä tulee!

Keski-Suomen Kennelpiiri kouluttaa 16.2

Keski-Suomen Kennelpiiri pitää maksuttoman koulutuspäivän 16.2.2019 kaikille, joita kiinnostaa Omakoira -palvelu yhdistysten käytössä sekä kokeiden- ja näyttelyiden järjestämiseen liittyvät vinkit! 🙂 Alla tarkempi info, jonka näet klikkaamalla postauksen auki.

Huom! Ilmoittautuminen 13.2 mennessä.

ks.png

Peltojälkikoulutusta Uuraisilla 10-11.11.2018 ~ tuet samalla Elinan ja Jukkiksen IPO 2019 FH MM-kisamatkaa

”Onko haasteita pellolla, tarvitsetko vinkkejä jäljelle? Vielä on mahdollisuus hioa kauden loppu mestarin neuvoilla.

Kouluttajana Elina Will, joka koiransa Jukka Pojan kanssa saavutti kaudella 2018 belgianpaimenkoirien FH-rotumestaruuden sekä IPO FH Suomen mestaruuden.

Osallistua voi yhdelle päivälle tai koko viikonlopulle, maksimissaan 10 koirakkoa päivälle. Koirakko paikka 25€ ja kuunteluoppilaat 10€ per päivä. Lauantaina aloitetaan klo 10.00.

Viikonlopun tuotto käytetään kokonaisuudessaan Elinan ja Jukkiksen kevään 2019 IPO FH MM-kisamatkan tukemiseen. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla 5.11.2018 mennessä jenni.mariamustonen(a)gmail.com Kerro ilmoittautumisessa hieman tasostanne, koiran ikä ja mihin kaipaatte apuja.”

45276557_266350414025014_6225533281413103616_n.png

Tavoitteellisten treenit Tehovastukselle

Tavoitteellisten tottistreenit 4.11 alkaen taas sisätiloissa, Tehovastus-areenalla. Treenit sunnuntaisin klo 10-12, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Hallin varauskalenteri täällä!

Poikkeukset:
su 17.11 treenit siirretty > pe 16.11 klo 20-22
su 25.11 treenit siirretty > la 24.11 klo 14-16
su 9.12 treenit siirretty > la 8.12 klo 10-12
su 20.1 treenit siirretty > la 19.1 klo 10-12
su 17.2 treenit siirretty > la 16.2 klo 10-12
su 17.3 treenit siirretty > la 16.3 klo 10-12
Huhtikuussa treenit taas ulkosalla 🙂

Tehovastusareenaa ylläpitää ja vuokraa Tehotassut.

Syksyn treeniaikataulut

Kusiaismäen kenttä on nyt tosiaan remontissa ja treenaamme sunnuntaisin ja keskiviikkoisin vaihtelevasti, ilta-aikaan. Välillä myös muina päivinä, riippuen treenajista itsestään ja heille sopivista ajoista. Paikkoina toimivat Nahjuksen nuorisoseurantalon kenttä, Tarvaalan kaukalo tai Kolkanlahti. Tarkin tieto löytyy Whatsapp-ryhmästämme. Tehovastus-areenalla treenit alkavat todennäköisesti marraskuun puolella ja niiden treenien aikataulu selviää myöhemmin.

Facebookin treeniryhmässä (julkinen) kannattaa kysellä onko treenaajia tulossa milloinkin, jos haluaa varmistua asiasta. Siellä on myös kutsulinkki whatsapp-ryhmäämme, jossa tällä hetkellä ajantaisin tieto treeneistä ja osallistujista. Treenit sovitaan tällä hetkellä tapauskohtaisesti siinä ryhmässä. Jos sinulla ei ole facebookia, ja haluaisit tulla katsomaan tai käymään, ja tutustumaan, ole yhteydessä puheenjohtajaamme tai sihteeriimme puhelimitse.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille!

IMG_20181008_081542977_HDR

BH-koe pidettiin aurinkoisessa syyskelissä!

BH-koe sujui mallikkaasti ja kaikki 6 osallistunutta koirakkoa läpäisivät tällä kertaa kokeen! Sää oli mitä mainioin, viileä mutta aurinkoinen. Onnea rutkasti kaikille osallistuneille ja tietysti etenkin yhdistyksemme omille koirakoille onnistuneista suorituksista. Nappiin meni Lauralla & Hipalla sekä Suvilla & Jipolla. 🙂

Aurinkoista syksyä kaikille!

IMG_20180916_112447704_HDR
Suvi Kurkinen & High-spirited Etcot sekä Laura Aalto & Didaktic’s Miss Moneypenny

 

BH-koe 16.9 Saarijärvellä

Järjestämme käyttäytymiskokeen Saarijärvellä 16.9 klo 9-17. Ilmoittautuminen tapahtuu puhelimitse 27.8 ja 28.8 kello 18.00- 20.00. Tämän jälkeen ilmoittaudutaan vielä Virkussa. Kokeeseen mahtuu korkeintaan 6 koirakkoa. Tuomarina Juha Kurtti ja vastaava koetoimitsija Tanja Sauranen.

Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Terhi Jakoaho p. 0407603862 jakoaho(a)gmail.com
Tästä pääset Virkun tapahtumakalenteriin